Latinan koe.
Enkä ole yhtään valmistunut..
Haluaisin niin kovasti olla hyvä,
hyväksytty, ei huono vaan hyvä. Paras.
En pysty olla ajattelematta,
että olen huono jos en osaa latinan sanoja.
Jos en saa täysiä pisteitä, tiedän ainakin hetkellisesti luisuvani alaspäin.
(Mikä tässäkin nyt on ??)
Täydellinen.
Tuo sana kuullostaa niin upealta,
se sointuu korvissani kauniisti.
Mutta kaikki se kaunis on vain pintakiiltoa.
Sen helmiäisenä hohtavan pinnan alta paljastuu karuus ja kovuus.
Todellisuus..
En pysty ikinä olemaan tarpeeksi hyvä, täydellinen.
Mutta hei ei minun tarvitsekaan !
Okei, en ihan usko edellistä lausetta, mutta ehkä minäkin jonain päivänä näen peilissä muutakin kun epäonnistuneen, liian suuren, tilaavievän ihmisen.
Ainakin haluan uskoa niin,
jonain päivänä minä tulen kelpaamaan.
Ihan omana itsenäni.
Toivottavasti.
Ajatukset kulkevat omia ratojaan.
Toisena hetkenä halaan ystävääni ja uskon kaiken minkä hän minusta sanoo.
"Ihana, suloinen, rakas, kaunis. Juuri sinä ja juuri nyt!"
Toisena taas pelkkä ajatuskin syömisestä ja muiden ihmisten tapaamisesta saa minut sitomaan silmukkaa kaulan ympärille..
Ristiriitaista.
Kivuliasta.
-Alishia, joka myöhästyy koulusta jos ei nyt juokse!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti