Pääsin vihdoinkin koneelle asti.
Hävettää. Se etten tee mitään.
En ole mitään! Tai oikeammin: siltä minusta tuntuu.
Olen viimeisimmät päivät lintsannut koulusta ja nukkunut hävyttömän paljon. Olen vihainen. VIHAINEN. Sekä helpottunut, helpottunut, että tunnen edes jotain. Olen ollut niin turta. Niin turta. Olen viimeiset päivät vain nukkunut, en ole tehnyt mitään, en kerrassaan mitään! Tuijottanut kattoni tähtiä ajattelematta mitään. Olisi pitänyt liikkua lukea piirtää nauraa itkeä opiskella huutaa raivota nauttia laihtua
Ennen kaikkea laihtua.
Itseinhoni nousee stratosfäärisiin lukuihin vain ajatellessanikin vaa'an kirkuvia numeroita. Numeroita, jotka ovat niin kauan määrittäneet sen mitä minä olen.
Myös huono omatunto valtaa alaa jatkuvasti. Miksi minun pitää ajatella itsestäni näin. Miksi kenenkään pitää. Miksi miksi miksi miksi !
-Psykologisesti epäkorrekti Alishia
ps. Hyvää Ystävänpäivää myöhässä! <3 :D
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ah, niin tuttuja ajatuksia. Minäkin haluaisin vain olla, maata peiton alla, nukkua ja olla tekemättä mitään. Suurimmaksi osaksi teenkin sellaista. Sitten pakotan itteni tekemään ne pakolliset asiat, joiden poisjättäminen saisi aikaan isomman työmäärän.
VastaaPoistaVaikka yksi ystäväni kerran sanoi niin ihanasti, että silloin kun on paranemassa pitkäaikaisesta sairaudesta, niin se ihan oikeasti käy työstä. Ei silloin jaksa kauheasti muita asioita. Silloin on ihan oikeus levätä, pötkötellä monta päivää putkeen. Sulla on kokopäivätyö 24/7 yrittää toipua psyykkisesti.
Vaikka tekemättömyys on kyllä hankalaa. Miten sitä onkin niin vaikea sallia itselleen, hyödyttömyyttä, tekemättömyyttä, vaikka oikeasti sitä kaipaisi. Mutta ei se määrittele sinua eikä minua, se mitä tekee tai ei tee. Eihän.
Hyvää myöhäisystävänpäivää sinullekin! :)
Miten menee? Täällä yks kattoontuijottelija huhuilee. :)
VastaaPoista